Kolmen päivän päästä
Istun keittiön pöydän ääressä. Käsissäni uusi tietokone. Vuokralaisena uudessa asunnossa. Ulkona on koleaa, hämärää ja kosteaa. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: syksy on melkein täällä. Takanani on kasa tiskejä, pöydällä kasa lehtiä, sohvalla kasa vaatteita. Missä ihmeessä olen? Kotona. Kirjoittaminen tuntuu monestakin syystä vaikealta. Ensinnäkin, en ole kirjoittanut aikoihin. Toiseksi, kaikkea mielessä pörrävää on vaikea edes yrittää pukea sanoiksi. Mutta aion yrittää. Palatkaamme ajassa taaksepäin, sanotaanko vuoden takaiseen juhannukseen. Laskeuduin Helsinki-Vantaalle rähjäisen rinkkani kanssa, takanani viiden kuukauden matka itseeni. En silloin ennen sitä käsittänyt, miten uudet ympäristöt ja kokemukset voivat muokata ihmistä niin paljon. Ei siitä, ne höpinät on höpisty ja olen taas vuoden aikana muovautunut, enkä voi enää kovin syvällisesti kuvata sitä tunteiden kirjoa, mitä kävin läpi. Juhannuksesta voidaankin hypätä suoraan marraskuuhun, jolloin olin painanut töitä muutaman k...